Siirry sisältöön

Pop up -tila

Lahden pääkirjaston aikuisten alueen Pop Up -tilan sopii lyhytkestoiseen informointiin ja esittelyyn.

Lahden pääkirjaston aikuisten alueen Pop Up -tilan tavoitteena on tarjota eri toimijoille mahdollisuus tavoittaa asukkaita ja välittää heille ajankohtaista tietoa kuntalaisen hyvinvointia, osaamista ja osallisuutta tukevista palveluista. Pop Up -tila sopii lyhytkestoiseen informointiin ja esittelyyn, mutta ei neuvotteluihin tai toimenpiteisiin.

Pop up -tilassa on käytettävissä kirjaston langaton verkko. Esittelyssä tarvittavat kalusteet on mainittava tilavarauksen yhteydessä. Esittelijät järjestelevät Pop up -tilan itse ja siistivät jälkensä.

Pop Up -tilaa ei ole tarkoitettu yrityskäyttöön, liiketaloudellista hyötyä tavoitteleviin esittelyihin, poliittiseen tai uskonnolliseen toimintaan. Kirjasto päättää harkintansa mukaan tilan käytöstä kuntalaisnäkökulmaa, puolueettomuutta ja informatiivisuutta kunnioittaen.

Pop Up -tilaa varataan 1-5 päiväksi kerrallaan ja samalle toimijalle korkeintaan 12 kertaa vuodessa.

Tilavaraukset:

Pop Up -tilan varauslomake, webropol.fi (avautuu uuteen ikkunaan).

Lomake käsitellään viikon sisällä sen saapumisesta. Kirjasto ottaa varaajaan yhteyttä ja sopii tarkemmin käytännön asioista.

Lisätietoja:

Juha Sillanpää, p. 050 559 4097
(varalla Susanna Partanen, p. 044 416 4954)