Lasten väkivalta on iso ongelma päiväkodeissa – uhkailtu jopa saksilla: ”Menee ammattilaisen ihon alle”

OAJ: Häiriökäytös voi selittyä ryhmäkokojen kasvulla.

Asiantuntijat arvioivat, että väkivallan taustalla ovat ryhmäkokojen kasvu ja ongelmat perheissä.

Noin kolmasosa varhaiskasvatuksen työntekijöistä kokee lapsien kanssa työskennellessään väkivaltaa, selviää Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n ja Työterveyslaitoksen suorittamien kyselyiden tuloksista.

OAJ:n tutkimuksen koostamisesta vastannut OAJ:n työelämäasiamies Riina Länsikallio kertoo, että varhaiskasvatuksen opettajat kokevat säännöllisesti väkivaltaa lasten taholta.

– Sitä ilmenee paljon tämän barometrinkin perusteella. On tilanteita, että lasten välillä on kina meneillään, ja kun aikuinen menee siihen väliin, lapsi saa hallitsemattoman raivokohtauksen. Siinä sitten lentelee tavarat, ja voi olla puremista, potkimista ja lyömistä.

Väkivalta on vakava kuormitustekijä

Jos grafiikka ei näy, katso se tästä.

Länsikallion mukaan lasten väkivaltaisuuden taustalla on muun muassa ryhmäkokojen kasvu. Häiriöherkät lapset vaatisivat pienemmän ryhmän ja rauhallisemman ympäristön.

– Työn organisointi on säästöjen takia muuttunut päiväkodeissa. Siellä on isoja ryhmiä ja sijaisresurssit pienet.

Väkivaltaisuus kohdistuu aiempaa enemmän pienryhmien erityisopettajien lisäksi myös tavallisiin opettajiin.

– Nykyisin, kun pienryhmiä on paljon purettu, väkivalta kohdistuu tavallisiinkin opettajiin. Se herättää kysymyksen, onko järkeä, että ryhmiä on purettu. Koska aggressioherkät reagoivat häiriöihin isommissa ryhmissä helpommin. Ei näissä säästötoimenpiteissä ole hirveästi lapsen etua mietitty.

Länsikallion mukaan myös perheiden ongelmat heijastuvat usein lapsiin.

– Perheiden pahoinvoinnista puhutaan paljon, ja yhteiskunnalliset ilmiöt näkyvät päiväkodeissakin. Jos perheellä on ongelmia, ja jos lapsella on jotain haasteita kasvamisessa ja oppimisessa, niin pitäisi olla todella pieni ryhmä, koska muuten se ei toimi kaikkien kannalta turvallisesti.

Helsingin kaupungin Varhaiskasvatusviraston työsuojeluvaltuutettu Mervi Piiraisen tietoon tulee uhka- ja väkivaltatapauksia lähes jatkuvasti.

Tällaista väkivaltaa lastentarhanopettajat kokevat työssään:

Jos grafiikka ei näy, katso se tästä.

– Meillä on järjestelmä, johon tehdään näitä ilmoituksia, kyllä sitä ihan koko ajan tapahtuu. Hirveän vaikea sanoa, että ovatko tilanteet lisääntyneet, vai onko se tullut ikään kuin luvalliseksi aiheeksi, kun asiasta on alettu puhua.

Piiraisen mukaan väkivallan purkaukset ilmenevät monin eri tavoin. Lapsi saattaa käyttää tilanteessa jopa käsiinsä saamaa ”asetta.”

– Vakavimmat tapaukset ovat puremista, potkimista, lyömistä ja raapimista. Pienet lapset voivat myös uhata aseella, kuten saksilla, tai sanoa, että mä tapan sut. Pienellä lapsella kun ei ole riittävää kykyä käsitellä tunteita, niin hän käyttää niitä sanoja, joita kuulee julkisuudessa tai vanhempien keskusteluissa.

Moni opettaja ei tee lasten purkauksista ilmoitusta, koska häpeää ammatillista epäonnistumista lapsen uhmatessa.

– Sehän menee ammattilaisen ihon alle, koska opettaja ajattelee, että jos hän ei pärjää lapsen kanssa, niin se tarkoittaa jonkun luulevan, ettei hän osaa työtään. Mutta niinhän se ei ole, lapset ovat lapsia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?