Ohjelmoinnillinen ajattelu perusopetuksessa (2 op)
Tervetuloa mukaan Turun yliopiston Oppimisanalytiikan keskuksen järjestämälle täydennyskoulutuskurssille, jossa tutustutaan ohjelmoinnilliseen ajatteluun, tarkastellaan sen yhteyksiä ohjelmointitaitoihin ja annetaan työkaluja ohjelmoinnillisen ajattelun opettamiseen omalla asteella. Alakoulun kurssi järjestettiin jo keväällä 2021 ja siinä korostuivat erilaiset toiminnalliset leikit ja pelit sekä yksinkertaisen graafisen ohjelmoinnin hyödyntäminen. Yläkoulun kurssilla syksyllä 2021 taas käsitellään algoritmisen ajattelun perustaitoja, ongelmanratkaisua sekä aiheen linkittymistä matematiikan opetukseen.

Koulutus on osa Opetushallituksen rahoittamaa opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutushanketta, joten se on osallistujille maksuton. Huomaathan kuitenkin, että koska koulutuksen osallistujamäärä on rajattu, on ilmoittautuminen sitova. Peruuttamatta ja käyttämättä jätetystä koulutuspaikasta voidaan periä 50 €:n suuruinen maksu. Peruutus on tehtävä ennen koulutuksen alkua.

𝗞𝗢𝗨𝗟𝗨𝗧𝗨𝗞𝗦𝗘𝗡 𝗞𝗨𝗩𝗔𝗨𝗦

𝗢𝗵𝗷𝗲𝗹𝗺𝗼𝗶𝗻𝗻𝗶𝗹𝗹𝗶𝘀𝗲𝗻 𝗮𝗷𝗮𝘁𝘁𝗲𝗹𝘂𝗻 𝘁𝘆ö𝗸𝗮𝗹𝘂𝘁 𝘆𝗹ä𝗸𝗼𝘂𝗹𝘂𝘀𝘀𝗮, 𝟮 𝗼𝗽
Kurssi koostuu seuraavista osioista:
1. Ohjelmointikielten perusteet (Python)
2. Ongelmanratkaisu ja algoritminen ajattelu
3. Ohjelmoinnin soveltaminen matematiikan sisältöihin

Kurssin laajuus on 2 opintopistettä ja sen suorittaminen edellyttää noin 1 - 2 tunnin viikoittaista työpanosta oman opetuksen lisäksi. Kurssi koostuu verkkosisällöistä, käytännönläheisistä työpajoista ja niihin liittyvistä omista kehitystehtävistä.

𝗧𝗢𝗧𝗘𝗨𝗧𝗨𝗦 𝗝𝗔 𝗔𝗜𝗞𝗔𝗧𝗔𝗨𝗟𝗨
Kurssi toteutetaan verkossa. Verkko-oppimisympäristössä olevien materiaalien lisäksi työpajat järjestetään reaaliaikaisesti verkkopuheluina. Työpajoja on neljä.

Koulutus järjestetään 2.9.-17.11.2021
- tervetuloluento ti 7.9. klo 15-16 (voi katsoa myös jälkikäteen tallenteena)
- Ryhmä 1 työpajat: tiistaisin 14.9., 28.9., 12.10. ja 2.11. klo 12.30 - 16.30
- Ryhmä 2 työpajat: torstaisin 16.9., 30.9., 21.10. ja 4.11. klo 12.30 - 16.30

𝗞𝗢𝗛𝗗𝗘𝗥𝗬𝗛𝗠Ä
Koulutus on suunnattu ensisijaisesti matematiikan, tietotekniikan ja käsityön aineenopettajille.

***

Ilmoittauduttuasi saat vielä varmistuksen alla antamaasi sähköpostiosoitteeseen. Tarkemman kurssiaikataulun ohjeineen lähetämme sinulle viimeistään kaksi viikkoa ennen koulutuksen alkua.
Sign in to Google to save your progress. Learn more
Email *
Koulutusryhmän valinta *
Ole hyvä ja valitse se ryhmä, jossa haluat osallistua koulutukseen. Ryhmien työpajojen päivämäärät ovat ylempänä. Jos haluamasi ryhmä on jo täynnä, kannattaa kuitenkin ilmoittautua varalle. Molemmat ryhmät järjestetään täysin verkossa.
Nimi *
Pääasiallinen työskentelykohde *
Ole hyvä, ja valitse sopivin. Jos esimerkiksi työskentelet laaja-alaisena erityisopettajana tai valmistavan luokan opettajana yhtenäiskoulussa tai sinulla on aineenopettajana sekä lukion että yläkoulun tunteja, valitse se vaihtoehto, jonka tunteja sinulla on eniten.
Puhelinnumero
Yhteystiedot
Tällä lomakkeella antamiasi yhteystietoja käytetään ainoastaan kurssi-ilmoittautumisten hallintaan, ja ne poistetaan välittömästi koulutuksen päätyttyä.

Mikäli sinulla on koulutukseen tai ViLLEn käyttöön liittyviä kysymyksiä tai haluat muuttaa ilmoittautumiseen liittyviä tietojasi, voit ottaa meihin yhteyttä joko sähköpostise (villeteam@utu.fi) tai soittaa numeroon 029 450 4666.

Tervetuloa mukaan!
 
A copy of your responses will be emailed to the address you provided.
Submit
Clear form
Never submit passwords through Google Forms.
reCAPTCHA
This content is neither created nor endorsed by Google. Report Abuse - Terms of Service - Privacy Policy