Juha-Veikko Koivisto on ajanut ammatikseen autoa jo kolmenkymmenen vuoden ajan. Viime lauantaina hän oli Etelä-Pohjanmaalla ajamassa autoaan Jalasjärven ja Seinäjoen välillä, kun puolenpäivän aikaan hän näki omalla kaistallaan vastaantulevan auton kiitävän kovaa vauhtia kohti.

Pohjanmaalla piet ovat pitkiä ja suoria. Koivisto seurasi tilanteen kehittymistä kaikessa rauhassa ennen kuin teki ratkaisunsa.

Hän päätti kääntää oman autonsa pientareen puolelle vastaantulevan kiitäjän tieltä. Koivisto sanoo ajaneensa itse vakionopeudensäätimellä satasta. Väistäminen pellon puolelta oli kokeneelle kuskille itsestäänselvyys.

– Oli pakko vetää penkan kautta. Luojan kiitos siinä kohtaa ei ollut mitään tolppia, hän toteaa.

– Ei minua siinä pelottanut. Olen ajanut työkseni jo vuosikymmenien ajan ja nähnyt kaikenlaista. Onhan sitä ollut ennenkin läheltä piti -tilanteita, mutta nyt tuli ensimmäistä kertaa kamera mukaan, hän naurahtaa.

Koivistolla ei ole mitään hajua, mitä toisen autoilijan mielessä mahtoi liikkua. Mahtoiko hän puuhailla ajaessaan jotain muuta?

– Sanotaan nyt, että minä toivon niin.