Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Tapakasvattaja tyrmää jouluvalot marraskuussa: "Älkää pilatko joulunodotuksen ihanuutta!"

Pimeyteen valoa kaipaaville Tapaseuran puheenjohtaja Kaarina Suonperä antaa ohjeen: ostakaa kynttilöitä.

Jouluvaloilla koristeltu talo Dortmundissa Saksassa.
Jouluvaloilla koristeltu talo Dortmundissa Saksassa marraskuussa 2010. Kuva: Bernd Thissen / EPA
Riina Kasurinen

Harva jouluun liittyvä asia aiheuttaa niin paljon kitkeriä kommentteja ja mielipiteiden jakautumista kuin jouluvalojen tuike parvekkeilla ja pihakuusissa marraskuisen illan pimeydessä. Valojen ripustajat perustelevat varhaista joulunodotuksen aloittamistaan usein sillä, että pimeyteen on saatava edes pieni valon tuikahdus, mutta moni tyrmää tuikkeet aivan lian varhaisena jouluhössötyksenä.

Valtakunnan virallinen hyvien tapojen tulkki, Tapaseuran puheenjohtaja Kaarina Suonperä on jälkimmäisellä kannalla.

- Kyllä minusta on yhä vielä hyvä muistaa Hoosianna-sanan ja ensimmäisen adventin merkitys. Siitä alkaa joulun odotus ja joulun aika. Liian varhaisella hössötyksellä viedään joulun odotuksen mukavuus, lapset purevat kyntensä verille kun joulupukkia pitää odottaa jo marraskuulta asti, Suonperä valistaa.

Lapset purevat kyntensä verille, kun joulupukkia pitää odottaa jo marraskuulta asti.

Tapakasvattaja Kaarina Suonperä

- Jos pimeyteen kaipaa valoa niin voihan kotiin ostaa parvekkeelle kynttilöitä. Monelle jouluvaloihin näyttää tänä päivänä liittyvän näyttämisen halua, halutaan näyttää, että meillä on jouluvalot ikkunassa ensimmäisenä ja kilpaillaan siitä, kenellä on hienoimmat ja monivärisimmät valot. Törmäsin juuri erääseen rouvaan, joka kertoi pihaansa koristavan jo nyt 2500 metriä jouluvaloja, ja hän oli ostamassa vielä lisää.

Markkinahenkistä hömppää

Suonperää tyrmistyttää vuosi vuodelta varhaisemmin alkava joulun vietto.

- Se on sellaista markkinahenkistä. Ovikransseja nyt voisin jo kotiovelle laittaa tässä vaiheessa ja ehkä yhden tähden ikkunaan, mutta ällistyttävänä pidin, kun ostoskeskuksessa kuulin jo joululauluja.

Joulukalenteri antaa hyvää osviittaa siihen, milloin joulun odotukseen voi ryhtyä virittäytymään. Suonperällä on kuitenkin siitäkin markkinoiden sanelemia kokemuksia.

- Sain viime vuonna lahjaksi adventtikalenterin, joka alkoi jo marraskuulta! Minusta ohjenuorana voisi miettiä sitä, että keskiajalla joulunvietto alkoi Tuomaan päivänä ja kesti 20 päivää. Joulunodotusta pitäisi pitää arvossaan, ettei viedä sitä ihanuutta pois.

Suosittelemme