Hyppää pääsisältöön

Uskomaton James Randi testasi suomalaisen taikavarvun

Järjestyksessään seitsemännet Rajatiedon messut pidettiin vuonna 1989 Helsingissä. Messuilla vieraili myös yhdysvaltalainen yliluonnollisten ilmiöiden epäilijä ja huijareiden paljastaja James Randi eli The Amazing Randi. A-studion raportissa seurattiin, kun Randi asettui testaamaan hankasalmelaisen taikavarvun todenmukaisuutta.

Randin perustama säätiö haastoi paranormaaleita ilmiöitä esitteleviä ihmisiä temppuineen testattaviksi. Mikäli temppu tai ilmiö läpäisisi Randin testin, saisi tempun esittelijä palkinnoksi huomattavan rahasumman. Vuoteen 1989 mennessä Randi oli testannut yhteensä 82 paranormaaliksi väitettyä ilmiötä, eikä yksikään ollut läpäissyt hänen valvottuja testejään.

Rajatiedon messuilla Randin testattavaksi asettui hankasalmelainen maanviljelijä Toivo Kauppinen. Hänellä oli mukanaan maagisesti taipuva pajunvarsi.

Kauppinen ei läpäissyt testiä.

En lainkaan epäile hänen vilpittömyyttään, mutten toisaalta ole muuttanut hänen omaa mielipidettään.― James Randi Toivo Kauppisen taikavarputempusta

A-studion raporttiin on myös kuvattu rajatietäjien vuoden 1989 uutuuksia. Ohjelmassa vilahtaa mm. eetteripyörretieteilijä Kauko Nieminen, skientologeja sekä parantavan musiikin vaikutukselle pyhitetty huone.

Tunnetuimmat paljastuksensa Randi oli tehnyt Suomen televisiossakin vierailleeseen maailmankuuluun lusikantaivuttelija Uri Gellerin kustannuksella. Randi oli itsekin osaava taikuri ja 1970-luvulla hänet nähtiin mm. osana Alice Cooperin rock-esitysten lavashow'ta. Lisäksi Randi oli amerikkalaisen skeptikkojärjestö CSICOPin perustajajäseniä. Suomeen hän saapui vuonna 1989 suomalaisten skeptikkojen Skepsis ry:n vieraana.

Rajatiedon messuilla kohdattiin eetteripyörteistä saarnannut varatuomari Kauko Nimeinen.
Rajatiedon messuilla kohdattiin eetteripyörteistä saarnannut varanotaari Kauko Nieminen. Rajatiedon messuilla kohdattiin eetteripyörteistä saarnannut varatuomari Kauko Nimeinen. Kuva: Yle kuvanauha Kauko Nieminen,Yle Elävä arkisto
Esittelyssä joogaa ja nenäkannun käyttöä.
Esittelyssä joogaa ja nenäkannun käyttöä. Esittelyssä joogaa ja nenäkannun käyttöä. Kuva: Yle kuvanauha Yle Elävä arkisto,jooga
Messuilla oli mahdollista kuunnella parantavaa musiikkia televisiosta.
Messuilla oli mahdollista kuunnella parantavaa musiikkia televisiosta. Messuilla oli mahdollista kuunnella parantavaa musiikkia televisiosta. Kuva: Yle kuvanauha Yle Elävä arkisto
Uri Geller taivutti lusikoita, mutta selitys on yksinkertainen. Hän toimi, kun kukaan ei katsonut.― James Randi Stradan haastattelussa 2015

Vuonna 2015 Randi nähtiin osana Strada-ohjelmaa, jossa hän esitteli kriittisen ajattelun periaatteitaan yhdessä kosmologi Syksy Räsäsen kanssa. Molemmat puhuivat Think Helsinki Think! -kriittisen ajattelun tapahtumassa. Omassa osuudessaan Randi keskittyi Uri Gelleriin ja esitteli lusikantaivutuksen perusperiaatteita.

Kommentit